SUOMEN SUURIMMAT TANSSIAISET

Viihteen monitaituri ja Tanssii Tähtien Kanssa tv-ohjelmasta tuttu tanssinopettaja Helena Ahti-Hallberg järjestää yrityksensä Elevent Group Oy:n kautta Hartwall Arenalla Suomen suurimmat tanssiaiset tammikuussa 2022.  ”Pitkä koronarajoitusten aika on jättänyt meihin kaikkiin kaipuun yhdessä olemiseen. Haluamme tarjota mahdollisuuden juhlistaa koronasta selviytymistä, kiinnekohdan tulevaisuuteen sekä tietysti mahdollisuuden päästä tanssimaan” kertoo Helena Ahti-Hallberg. ”Kuinka usein meillä on mahdollisuus pukeutua juhlavasti ja lähteä tanssimaan ison orkesterin tahtiin? Haluamme, että tällainen ikimuistoinen kokemus on kaikkien ulottuvilla” hän jatkaa.

15.1.2022 Hartwall Arenan areenataso muuntuu tanssiparketiksi, jolla suuren orkesterin ja usean tähtiartistin viihdyttämänä tanssimaan pääsee 3000 vierasta.  Illan Orkesterina toimii Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla musiikista vastaava Kaartin Soittokunta. Tapahtuman upeat tähtiesiintyjät sekä juontajat julkaistaan tämän kesän ja syksyn aikana. Tanssiaislipun hinta on alkaen 39,00 € käsittelykuluineen. Tapahtumaan on myynnissä myös kolme erilaista VIP-pakettia ja tarjolla on myös mahdollisuus erikoishintaiseen majoitukseen Sokos Hotel Triplassa. Illallistarjoilut alkavat kello 17.00, ovet punaiselle matolle aukenevat kello 19.00 ja tanssiaiset alkavat kello 20.00. Lipunmyynti alkaa maanantaina 3.5.2021 kello 9.00 Ticketmasterin verkkosivulla sekä myyntipisteissä. Tapahtuman pukukoodi on tumma puku ja tapahtuma on ikärajaltaan K-18.

”Kotimainen tanssikulttuuri ansaitsee oman juhlansa, jolloin musiikki ja tanssi ovat pääosassa. En keksi mitään ihanampaa ajatusta juuri nyt, kuin miettiä millaisen juhlamekon itselleni valitsen ja ketä pääsen tanssiaisissa tapaamaan” hymyilee Helena. ”Tanssiaiskulttuuri on Suomesta kadonnut kokonaan ja nyt jos koskaan on tällaiselle juhlalle tilausta!”.

Tapahtuman tuotannosta vastaa tapahtuma- ja ohjelmatoimisto Elevent Group Oy. Tapahtuman kotisivuilta löytyy tarkemmat tiedot aikatauluista ja esiintyjistä tulevat löytymään näiltä sivuilta ja sosiaalisesta mediasta FB/IG @grandarenaball

Menu